Olen pitkään pohtinut, miksi neuvotteleminen on monelle
luovan alan tekijälle niin ahdistavaa. Uskon keksineeni siihen teorian, joka pohjaa tiiviisti keittiöpsykologiaan.
Otetaan esimerkiksi muusikot. Moni muusikko aloittaa
ammattiin valmistautumisen harrastamalla musiikkia. Pianotunneille mennään ala-asteikäisenä,
ensimmäinen bändi perustetaan yläasteella, esiinnytään koulun kevätjuhlissa ja
taloyhtiön pihajuhlissa. Kun kotiin tulee vieraita, pikku-Anna ja pikku-Jukka
esiintyvät ylpeiden vanhempien kannustamana. Musiikista tulee osa identiteettiä
nimenomaan harrastuksen kautta – rahasta ei puhuta.
Kun harrastuksesta tulee ammatti, joutuu muusikko
väistämättä tilanteeseen, jossa joku pyytää jälleen esiintymään vieraille.
Erona lapsuuteen on se, että keikasta pitäisi neuvotella itselleen palkkaa. Jos
tilaaja muistelee lapsuutensa vierailuja muusikkoperheissä (”siellä ne aina
niin kivasti soittelivat”) ja muusikko vierastaa rahasta puhumista, ei luvassa
ole kovin hedelmällisiä palkkaneuvotteluja – eikä leivän päälle voita.
Rahasta on pakko puhua, jos haluaa tehdä luovaa työtä
ammatikseen. On uskallettava sanoa, että minun keikkahintani on viisisataa
euroa – tai kolmesataa, tai kolmetuhatta. Aivot on pakko – ainakin
neuvottelutilanteessa – naksauttaa harrastajamoodista ammattilaismoodiin, ja
asetella sanansa niin, että tilaajakin ymmärtää työn arvon. Kyse ei onneksi ole
vain numeroista jankkaamisesta. Oma osaaminen kannattaa paketoida niin vahvaan
tarinaan, että tilaajassa herää halu palkata juuri tämä ammattilainen. Sehän on
suorastaan välttämätöntä, jotta tilaisuus onnistuu!
Myös oman työn hinnoittelussa voi olla luova. Tein aikoinaan
paljon hääkeikkoja jousitriolla (Trio Lehtinen!). Hyväkin palkka muuttui
välillä huonoksi, kun tilaisuudet venyivät, ja me soitimme kiltisti samalla
hinnalla loppuun asti. Sitten keskustelin eräissä häissä vanhemman valokuvaajan
kanssa, jolla oli aivan erilainen hinnoitteluperuste. Ei puhettakaan
könttäsummasta, vaan tietty vähimmäispalkka kolmen tunnin työstä, minkä jälkeen
automaattinen korotus jokaista alkavaa tuntia kohti. Näin kaikki tietävät
pelisäännöt illan venyessä, ja työstä saa aina kohtuullisen palkan. Nerokasta!
Aina neuvottelut eivät onnistu. Niihin kannattaa silti aina heittäytyä, kuin kunnon keskusteluun. Keskustelut käydään aina ihmisten välillä, ja ihmiset ymmärtävät puhetta. On vain uskallettava avata suunsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti