Luova iltapäivä

Luova iltapäivä

torstai 11. helmikuuta 2016

Tänään ajattelin sinkkuja




 

Eräs merkittävä levy-yhtiö ei enää takaa levytyssopimuksella artistille yhtään albumijulkaisua. Sen sijaan julkaistaan kolme singleä – yksi kerrallaan – yhtiön päättämässä aikataulussa. Myös optiot koskevat vain singlejä; ei albumeja.
 
Spotify-latausten aikakaudella tämä on sinänsä ymmärrettävää. Kun artistien tulonmuodostus kuitenkin on entistä enemmän kiinni keikkailussa, jäin pohtimaan, mitä uusi artisti oikein esittää keikoillaan - kolme biisiä? Tulevatko keikat muuttumaan ”minifestivaaleiksi”, joilla useat yksittäiset artistit käyvät esittämässä tuoreimman singlensä? Ja kenelle näistä keikoista jää jaettavaa tuloa?

Kun yhtiöt muokkaavat sopimuspohjiaan, artistien neuvottelutilanne korostuu. Viime kädessä on heistä kiinni, hyväksytäänkö uusi bisnesmalli sellaisenaan, vai edellytetäänkö yhtiöltä laajempaa sitoutumista artistin ohjelmiston tallentamiseen. Jo pelkkä selkeästä julkaisuaikatulusta sopiminen parantaisi artistin asemia.

Itse arvostan edelleen yhtiöitä, jotka sitoutuvat artistin uran ja laajemman ohjelmiston kehittämiseen – kohtuullisin ehdoin. Ja jos sellaista ei omalle kohdalle löydy, voi aina ottaa ohjakset käsiinsä, ja ryhtyä omakustanteen tuottajaksi. Siitäkin on monella artistilla jo hyviä kokemuksia.


(Teksti on julkaistu alun perin Suomen Muusikkojen Liitto ry:n sivuilla.)